Jossain vaiheessa kevättä huomasin metroasemien tv-ruuduissa mainostettavan tapahtumaa nimeltä CN Tower Climb. Tällä pari kertaa vuodessa toistuvalla hyväntekeväisyystapahtumalla kerätään keväisin varoja Maailman luonnonsäätiölle ja syksyisin kanadalaiselle United Way -järjestölle. Homman nimi on se, että ihmiset kiipeävät CN Toweriin portaita pitkin. Jokaisen osallistujan on hankittava sponsoreilta (tai maksettava itse) vähintään 50 dollaria.
Nähdessäni mainoksen päätin saman tien, että tuohon haluan osallistua. Suostuttelin lehden sponsoroimaan minua 50 dollarilla, ja vastikkeeksi tein omasta osallistumisestani lehteen jutun.
CN Tower sumuisena päivänä.
Niinpä heräsin viime lauantaina puoli viideltä ja lähdin keskustaan – poikkeuksellisesti jalkaisin, lämmitelläkseni varsinaista koitosta varten. Unisen suurkaupungin läpi juokseminen on aika erikoinen elämys sekin: kadut kerrankin lähes tyhjinä, muutama väsynyt kulkija, kodittomia nukkumassa kirkkojen seinustoilla...
Tapahtuma alkoi kuudelta ja jatkui aamukymmeneen. Varhaiseen lähtöön houkutteli se, että ensimmäisen puolen tunnin aikana saapuneille annettiin koitoksen lopuksi kuponki, joka oikeutti tulemaan torniin myöhemmin uudestaan, kameran kanssa ja hissillä.
Kello 6:23:02 aloitin kiipeämisen (lähtöaika leimattiin postikorttiin). Aluksi lähdin harppomaan ylös kaksi askelmaa kerrallaan, mutta parin kymmenen kerroksen jälkeen oli vähän rauhoituttava. Kilpailuvietti vaikutti kuitenkin siten, että otin asiakseni pitää yllä sen verran vauhtia, ettei kukaan takaani tuleva ohittaisi minua. Melkein onnistuinkin, mutta yksi pitkäkoipi paineli loppuvaiheessa ohi.
Etenemistä kolkossa porraskuilussa pystyi kätevästi seuraamaan, sillä porrastasanteet oli numeroitu. Lakkasin seuraamasta numeroita siinä vaiheessa kun ne nousivat toiselle sadalle – portaita oli joka tapauksessa yhteensä 1776.
Ylhäällä korttiin lyötiin toinen leima; oma loppuaikani oli 15 minuuttia 40 sekuntia. 342 metrin korkeudessa sijaitsevalla näköalatasanteella hikisille ja huohottaville osallistujille tarjoiltiin vettä – niin, ja maisemia.
Alimmalla näköalatasanteella olevan lasilattian väitetään kestävän neljäntoista virtahevon painon.
En saata olla ajattelematta, miltä näyttäisi, kun viisitoista virtahepoa putoaisi alas 342 metristä.
Maanantaina tapahtuman nettisivuille ilmestyivät kaikki tulokset. Ylsin näköjään miesten sarjassa 197. sijalle, juuri ja juuri parhaan kymmenyksen ulkopuolelle.
Tämän vuoden paras tulos oli 8:58, ja vuonna 1989 joku on pinkaissut ylös alta kahdeksan minuutin. Nuo ajat tarkoittavat käytännössä juoksuvauhdin ylläpitämistä koko matkan ajan. Jotkut taas tekevät tornikiipeämisestä maratonlajin: matkalla alas hissipoika tiesi kertoa, että tänä vuonna joku aikoi nousta portaat neljä kertaa saman päivän aikana...
Tulin alas noin kello seitsemän, ja huomasin että kannatti totisesti olla liikkeellä heti aamuvarhain. Kiipeämään pääsyä odottavien jono oli kasvanut lähes puolen kilometrin mittaiseksi.
Tämänkertaiseen CN Tower Climbiin osallistui yhteensä lähes 5000 henkilöä, ja WWF:lle tapahtuma tuotti yli miljoona Kanadan dollaria. Ei hullummin.
Hyödynsin ilmaiskuponkini eilisiltana ja katselin tornista käsin,
kuinka Toronto ei pimennyt auringon laskiessa.
