Pierre Elliott Trudeaun (1919-2000) nimi on vilahtanut jo useamman kerran näissä merkinnöissäni. Pääministerinä vuosina 1968-1979 ja 1980-1984 toiminut Trudeau on Kanadan historian rakastetuin ja jossain määrin vihatuinkin poliitikko. Suomen poliittisesta historiasta on turha edes yrittää hakea hahmoa, jossa yhdistyisivät vastaavat ominaisuudet.

Noustessaan parlamenttiin vuonna 1965 Trudeau herätti huomiota pukeutumalla värikkäisiin paitoihin ja sandaaleihin. Myöhemmin kanadalaiset saivat aika ajoin ihmetellä pääministerinsä epäsovinnaisia temppuja: valtiovierailulla Britanniassa Trudeau teki piruetin kunigattaren selän takana.

Trudeau oli karismaattinen, urheilullinen ja nuorekas intellektuelli. Noustessaan puolueensa johtoon ja pääministeriksi vuonna 1968 hän villitsi kanadalaiset pahemman kerran. Ilmiö ristittiin trudeaumaniaksi. Kannattaa vilkaista CBC:n arkistoista tämä lyhyt äänetön pätkä, jossa tuore pääministeri joutuu juoksemaan pakoon nuoria ihailijattariaan kuin Beatlesit konsanaan.

Pääministeriksi tullessaan Trudeau oli vielä poikamies. Vuonna 1971 hän meni naimisiin itseään lähes 30 vuotta nuoremman Margaret Sinclairin kanssa. Kolme lasta tuottanut avioliitto kariutui vielä saman vuosikymmenen lopulla; jätettyään politiikan Trudeau toimi poikiensa yksinhuoltajana. Ilmeisen viriili mies Trudeau oli; viimeisen lapsensa hän sai 71-vuotiaana vuonna 1991.

Helmikuussa Montréalissa tuli bongattua tämä talo, jossa Trudeau asui eläkevuotensa.

Kanadan historian kriittisimpiin hetkiin kuuluu ns. lokakuun kriisi. Front de Libération du Québec (FLQ) – Kanadan vastine IRA:lle tai ETA:lle – otti 1960-luvulla asiakseen ajaa Québecin itsenäisyyttä räjäyttelemällä pommeja. Lokakuussa 1970 kaksi FLQ:n solua sieppasivat ensin Britannian kauppakomissaari James Crossin ja muutamaa päivää myöhemmin Québecin työministeri Pierre Laporten. Trudeau marssitti armeijan suojelemaan keskeisimpiä hallintokeskuksia. Tässä haastattelussa tv-toimittaja väittelee Trudeaun kanssa armeijan läsnäolon mielekkyydestä. Kun toimittaja kysyy, miten pitkälle pääministeri on valmis menemään turvatakseen yhteiskunnan toiminnan, tämä toteaa kuin ohimennen ”Just watch me”. Tästä heitosta on tullut kaikkien kanadalaisten hyvin tuntema lentävä lause, jota lainaillaan ja muokkaillaan kaikenlaisissa yhteyksissä.

(Kolme päivää myöhemmin Trudeau julisti Québeciin sotatilan. FLQ surmasi Pierre Laporten, James Cross saatiin neuvoteltua vapaaksi.)

Trudeau ärsyyntyi helposti, ja saattoi pikaistuksissaan laukoa mitä sylki suuhun tuo. Vuonna 1971 hänen väitettiin tiuskaisseen opposition edustajalle parlamentissa ”fuck off”. Tässä pätkässä toimittajat tenttaavat häntä tapauksesta. Trudeau kiistää ensin sanoneensa mitään, ja toimittajien jatkaessa inttämistä silminnähden ärsyyntynyt pääministeri muotoilee laittamattomasti: ”What is the nature of your thoughts, gentlemen, when you say 'fuddle duddle' or something like that?”

Kohdatessaan epäkohteliaita protestoijia Trudeau saattoi antaa samalla mitalla takaisin. Vuonna 1968 hänen väitettiin kiskaisseen rivosuista mielenosoittajaa reilusti turpaan. Eräässä valokuvassa vuodelta 1972 Trudeau sieppaa hymyssä suin mielenosoittajan kyltin ja repii sen kahtia tämän tuijottaessa ällistyneenä. Kymmenen vuotta myöhemmin pääministeri kommunikoi tomaatteja heitelleille kansalaisille näyttämällä näille keskisormea junan ikkunasta.

Jotten antaisi Trudeausta pelkkää ekstrovertin kuvaa, on todettava, että hän oli myös ihanteellinen ja määrätietoinen poliitikko. Hänen johdollaan Kanadasta tehtiin virallisesti kaksikielinen maa; hän otti asiakseen ranskankielisten kanadalaisten aseman parantamisen, mutta vastusti henkeen ja vereen Québecin itsenäisyyshankkeita; hän korosti Kanadan tarvetta itsenäiseen (siis Yhdysvalloista irralliseen) ulkopolitiikkaan; ja hänen johdollaan Kanadalle luotiin vuonna 1982 uusi, Britanniasta irrallinen perustuslaki.

Trudeaun elämästä on vastikään valmistunut jazz-ooppera. Toistaiseksi mikään instanssi ei ole ottanut sitä ohjelmistoonsa, mutta viime lauantaina teoksesta järjestettiin katselmus, jossa koko musiikki käytiin läpi viiden laulajan ja kolmen muusikon voimin, ilman puvustuksia, lavastuksia tai dramatisointeja.

Tapasin oopperan libreton kirjoittaneen kirjallisuusprofessori George Elliott Clarken toissa viikolla. Clarke totesi osuvasti, että trudeaumania oli ”kiltin” Kanadan vastine vuoden 1968 kuohunnoille: kun muualla maailmassa marssittiin, lakkoiltiin ja kapinoitiin antiautoritaarisen radikalismin hengessä, Kanada meni sekaisin uudesta pääministeristään.

Nähtäväksi jää, palaako maaginen nimi valtakunnanpolitiikkaan seuraavissa parlamenttivaaleissa; Pierre Trudeaun vanhin poika Justin nimittäin ilmoitti helmikuussa tavoittelevansa liberaalien ehdokkuutta montrealilaisessa Papineaun vaalipiirissä.