Ulkomailla on aina hauska yrittää saada jotain selkoa paikallisesta mediamaisemasta. Lehtiä lukemalla saa parhaan käsityksen siitä, mitkä aiheet ovat osa ihmisten arkea.

The Globe and Mail ja Toronto Star ovat merkittävimmät Torontossa ilmestyvät sanomalehdet. Star on kallellaan liberaaleihin päin, Globe on tukenut milloin liberaaleja, milloin konservatiiveja (angloamerikkalaisessa journalismissa on tyypillistä, että lehdet ilmoittavat vaalien alla avoimesti suosivansa tätä tai tuota puoluetta). Lukemani perusteella molemmat ovat ennen kaikkea riippumattomia laatulehtiä. Viikonloppupainokset ovat valtavia lukupaketteja – viimelauantaisessa Starissa oli 14 osaa.

Lisäksi on koko joukko ilmaisjakelulehtiä, joista tärkeimmät ovat torstaisin ilmestyvät Now ja Eye Weekly. Ilmaisjakeluiksi nämä ovat hätkähdyttävän korkeatasoisia. Leijonanosa sivuista käytetään tapahtumakalentereihin (jotka kahlaan tarkoin läpi), mutta molemmissa on myös ajankohtaisia juttuja kiinnostavista aiheista, kuten Toronton kaupunkisuunnittelusta.

Televisiota en ole juuri katsellut, vaikka sellainen käytössäni onkin. Kanavia on kymmenittäin, suurin osa tietysti täynnä eteläisen naapurivaltion tarjoamaa saippuasarjaa, tosi-tv:tä ja talk show'ta.

Radiota tulee kuunneltua enemmän. CBC Radio One lähettää uutiset ja sään tasatunnein kuten Radio Suomi, mutta uutisten välisenä aikana CBC:ltä ei tule vähäpäistä länkytystä vaan useinkin mielenkiintoisia puheohjelmia, dokumentteja ja kuunnelmia. Ja kuinka moni suomalainen prime-time -radiojuontaja osaisi tai saisi huomioida Ghanan 50-vuotisitsenäisyyspäivän pyöräyttämällä aamupäivällä eetteriin erittäin tiukkaa 1970-luvun ghanalaista funkia?

CBC:llä on netissä Ylen Elävää arkistoa vastaava CBC Archives. Sen avulla olen yrittänyt kouluttaa itsestäni kelpo kanukkia, onhan arkistoon taltioitu monia "kansakunnan yhteisiä kokemuksia", kuten televisioituneessa ajassa on tapana ajatella.

Arkistosta löytyy muutama pätkä, joiden voisin kuvitella kiinnostavan matkapäiväkirjani lukijoita (keitä he sitten ovatkaan) mantereesta riippumatta.

Ensimmäinen on Leonard Cohenin haastattelu vuodelta 1966, joka katkeaa kesken harmillisessa vaiheessa. Tallella on silti lähemmäs kymmenen minuuttia miellyttävän rauhallisesti etenevää keskustelua. Cohen on tässä nokkelimmillaan ja hurmaavimmillaan.

Haastattelija: Have you ever thought of changing your name?

Cohen:  Yeah, I was gonna change my name to September.

H: I beg your pardon?

C: I was gonna change my name to September when I started writing songs and singing 'em.

H: Leonard September?

C: No, September Cohen.

H: But Cohen is such a standard name.

C: Yeah, well, September's pretty standard too.

Toisessa näytteessä kummastellaan hippien heiluntaa Toronton Yorkvillen kaupunginosassa kesällä 1967. Oppaana toimii 19-vuotias William Gibson, josta sittemmin tuli maailmankuulu scifi-kirjailija. Hauskaa kyllä, Gibson kertoo omilla nettisivuillaan, että kyseisen ohjelman dokumentaarisuus on aika kyseenalaista – eli Gibsonin sanoin "nothing I'm saying there, at such painful length, is even remotely genuine." Gibson oli rahan tarpeessa, ja mitä tekee rahan tarpeessa oleva nuori mies? Puhuu läpiä päähänsä televisiossa, hyvää korvausta vastaan!