Uuteen maahan ja kaupunkiin kotiutuminen on peliä, jossa menestyy, kun hankkii itselleen ns. hyvän käden. Ensimmäisen viikon aikana pelasin itselleni neljä korttia, joiden kautta voi kenties valottaa hieman siitä, mitä arki Torontossa on.

 

Ensimmäinen kortti: Finnish Credit Unionin member card. Lehden toimitus sijaitsee kolmikerroksisessa toimistorakennuksessa, jonka omistaa Finnish Credit Union, suomeksi Osuuspankki. FCU:lla ei kylläkään ole mitään omistuksellis-hallinnollista tekemistä suomalaisen Osuuspankin kanssa, mutta se ei estä heitä käyttämästä – luvan kanssa kaiketi – Osuuspankin logoa.

 

Avasin siis tänne pankkitilin, ja siirsin sinne Suomesta rahaa. Siirrosta piti tietysti maksaa oma osuutensa sekä Nordealle että Finnish Credit Unionille, mutta FCU:n kortilla voi maksaa useimmissa paikoissa ilman eri kuluja, ja käteisautomaatteja täällä on paljon tiheämmässä kuin Suomessa. Automaattien kanssa tosin pitää olla tarkkana; riippuen siitä, minkä pankin omistuksessa ne ovat, saattavat ne veloittaa käteisnostoista dollarin tai pari provisiota.

 

Jep, ulkomailla ollaan ja eksoottista on.

 

Toinen kortti: Toronto Transit Commissionin kuukausikortti. Matkaa kodin, työpaikan ja keskustan välillä on sen verran, että metro tulee turhankin tutuksi. Satunnaisemmin tulee liikuttua ratikalla ja bussilla. Kortin hinta, 99 Kanadan dollaria eli noin 65 euroa, tuntui aika kovalta; muistaakseni Helsingissä matkakortille tuli viime kesänä hintaa noin neljä kymppiä per kuukausi.

 

Täkäläinen kausikorttijärjestelmä on aika kömpelö: kuukausikortit myydään nimen omaan kalenterikuukaudeksi. Lisäksi niitä myydään vain rajattuna aikana kuun vaihteessa. Eli jos joku onneton ajoittaa pidempikestoisen Toronton-vierailunsa epäkalendaarisesti, ei kortista paljon iloa ole. Toki yksittäisiä tokeneita voi ostaa isomman läjän kerralla, jolloin niistä saa hieman alennusta.

 

Etummaisesta metrovaunusta näkee,

minne on menossa.

 

Kolmas kortti: Toronto Public Libraryn kirjastokortti. Ilmainen kaikille Torontossa asuville, opiskeleville ja työskenteleville (työlupani oikeutti minutkin tähän joukkoon). Kirjastolla on yhteensä noin sata toimipistettä ympäri kaupunkia. Omasta Pape/Danforth -lähikirjastostani olen kantanut kotiin kaikensorttista Kanada-kirjallisuutta, mm. houkuttelevia matkakohteita esittelevän 50 Even More Unusual Things To See in Ontario -kirjasen.

 

 

Keskuskirjasto, Toronto Reference Library, on pelkästään käsikirjasto. Siellä sijaitsee kuitenkin myös pieni poistokirjoja pilkkahinnalla myyvä puoti, josta löysin sopivasti takin taskuun mahtuvan Toronton katukartaston. Puodista vastannut ystävällinen vanha rouva taisi veloittaa siitä peräti neljännesdollarin.

 

Toronto Reference Libraryssä on esillä hauska 

pieni näyttely, jossa vanhoista kirjoista on tehty

erilaisia kyhäelmiä, kuten oheinen linnunpesä.

 

Neljäs kortti: Bloor Cineman kausikortti. Mielenkiintoisen laajaa ohjelmistoa pyörittävä elokuvateatteri Toronton keskustassa. On uutta indie-ohjelmistoa, vanhoja klassikoita, kulttikamaa ja nokkelia teemoituksia: nyt helmikuussa esimerkiksi "Connery vs. Craig", eli esitetään peräkkäin tuore Casino Royale ja vaihtoehtoisesti Dr. No tai Goldfinger, jotta katsojat voivat vertailla, kumpi onkaan parempi Bond, James Bond: Sean Connery vai Daniel Craig.

 

Itse olen käynyt Bloorissa näkemässä parikin näkemisen arvoista rainaa. David Leafin ja John Scheinfeldin tuore dokumentti The U.S. vs. John Lennon kertoi 1970-luvun alusta, jolloin Nixonin aikaa elänyt Yhdysvallat pyrki karkottamaan New Yorkiin asettuneen John Lennonin tämän poliittisten mielipiteiden vuoksi.

 

Alejandro Jodorowskyn The Holy Mountain puolestaan oli taattua 1973-vuosikertaa, varmaankin psykedeelisin elokuva minkä olen koskaan nähnyt (ja minä olen sentään pyrkinyt näkemään kaikki vastaan sattuneet 60-70-luvun taitteen outoilupätkät). Mainittakoon nyt vaikka kohtaus, jossa Jeesus-tyyppinen päähenkilö juotetaan sammuksiin asti, minkä jälkeen hänestä otetaan kipsivalos, josta sitten valmistetaan luonnollista kokoa olevia krusifikseja. Visuaalisesti yksi upeimmista koskaan näkemistäni elokuvista, sisällöllisesti kaikkea tolkkua vailla (ja selvästi tietoisen kieli poskessa tehty), kokemuksellisesti kertakaikkisen suositeltava valkokangastrippi. Mitä lie meskaliinia syönyt koko filmiryhmä.

 

Ja kuinka ollakaan, Wikipedia tietää kertoa, että The Holy Mountainin rahoittivat John Lennon ja Yoko Ono.