Kaikilla on mielikuvansa New Yorkista. Kaupunki on lainannut miljöötään lukuisiin elokuviin, tv-sarjoihin ja uutiskuviin.

Viidessä päivässä New Yorkia ehtii vain raapaista, mutta ilmi kävi ainakin se seikka, että New York on kiehtovien vastakohtaisuuksien kaupunki. On taivaisiin kohoavia lasiseinäisiä pilvenpiirtäjiä, mutta on myös niitä 3–4-kerroksisia 1800-luvun lopun asuintaloja, joiden julkisivuja rytmittävät paloportaat (juuri nämä edustivat minulle ennen matkaa tyypillisintä New York -maisemaa, ja runsaasti niitä tuntui olevankin). On Etelä-Manhattanin Financial District, kahta tornia köyhempänäkin länsimaisen kapitalismin ydin, mutta on myös – ja hyvin lähellä – Boweryn ja Lower East Siden karut vuokramurjut.

Etsiessäni ennen matkaa majapaikkaa New Yorkista törmäsin netissä paikkaan nimeltä Bowery's Whitehouse Hotel. Paikka näytti tarjoavan kohtuuhintaista (ainakin newyorkilaisittain) majoitusta sopivan keskeisellä paikalla, lähellä metroa. Whitehousen erikoisuus on siinä, että jokaiselle asiakkaalle on oma huoneensa, mutta huoneiden koko ei ole juuri sängyn kokoa suurempi (ja sängyt olivat kapeita). Sopi erinomaisesti minulle.

Whitehouse osoittautui huvittavan nuhjuiseksi paikaksi. Porraskäytävässä oli joku vuosien takainen lappu, jossa ilmoitettiin hyönteismyrkyttäjän viikoittainen vierailuaika. Aulassa pyöri aina muutama kuluneen oloinen ukkeli. Sain sittemmin kuulla, että Whitehouse on entinen miesten yömaja, ja toimii edelleenkin osittain sellaisena. Neloskerroksessa näytti kuitenkin minun lisäkseni majailevan vain muutama muu rinkkareissaaja, joten ilmeisesti laitapuolen miehet majoitettiin omaan kerrokseensa.

Kartasta olin nähnyt, että Whitehouse oli keskeisellä paikalla, mutta vasta paikan päällä valkeni, että kyseessä oli kulttuurisesti hyvinkin merkittävä kohta New Yorkia. Noin sadan metrin päässä saman kadun varrella sijaitsi Bowery Poetry Club, josta kohta lisää. Sitä vastapäätä puolestaan olisi vielä viime syksynä sijainnut maineikas CBGB's-klubi, joka on nyt kuitenkin jo historiaa (tosin CBGB'sin omistaja aikoo ilmeisesti avata sen uudestaan Las Vegasiin, mutta se tuskin on – se ei saata olla – likimainkaan sama asia).

Niin, Bowery Poetry Club – kun huomasin, että sellainen siinä naapurissa on, ja kun ensimmäisenä päivänä en jaksanut kovin laajasti kaupunkia kierrellä, niin päätin tutustua BPC:n tarjontaan. Ilta oli täynnä kirjallis-jazzillista ohjelmaa, osa ilmaista, osa maksullista. Kuinka ollakaan, alkuillasta oli viikoittainen poetry slam -kilpailu. Liekö jet lag syönyt itsekritiikin, mutta päätin marssia sisään ja osallistua slamiin. Englannin kielellä siis.

Muita slämmääjiä ja ennen kilpailua pidetyssä open mic -osuudessa esiintyneitä runoilijoita kuunnellessa kävi selväksi, että newyorkilainen lavarunoilu poikkeaa jonkin verran siitä, mitä olen Suomessa nähnyt ja kuullut. Tekstit olivat pitkiä, korostetun rytmikkäitä, riimejäkin suosittiin, ja asiaa revittiin yleensä joko jonkinlaisesta identiteettitrippailusta tai seksuaalisesta pullistelusta. Useat esitykset olivat käytännössä rappia ilman musiikkia – mikä johti siihen yllättävään lopputulokseen, että kyseessä oli kuuntelukelpoinen, jopa nautinnollinen muoto rapista.

Osallistuin siis itsekin, ja taisin saada kisan kirkkaasti huonoimmat pisteet. Mutta siitä viis, miellyin illan mittaan klubin tunnelmaan ja henkeen sen verran, että päätin tehdä siitä jutun johonkin suomalaiseen lehteen. Niinpä pyysin saada haastateltavakseni klubin omistajan, joka parin epäonnisen tapaamisyrityksen (minulla ei ollut New Yorkissa käytössäni kännykkää) lopulta onnistuikin perjantai-iltana.

Juttu on tätä kirjoittaessa vielä tekemättä, tarjoamatta ja julkaisematta, joten ei siitä sen enempää, mutta vielä on mainittava eräs perjantaina klubilla näkemäni esiintyjä. Bingo Gazingo oli 82-vuotias äijä, joka vaikutti siltä kuin olisi voinut Poetry Clubin ohella kuulua myös Whitehousen kanta-asiakkaisiin. Klubin omistaja Bob Holman lahjoitti minulle Bingon cd-levyn, jolla tätä säestää pari nuoren polven muusikkoa. Levyn kansivihkossa Bingosta kerrotaan muun muassa seuraavaa:

• He's a relic of a past that never existed; a spokesman for a magical future where octogenarians have sex with superstars

• He's a former disgruntled postal worker; a born and bred New Yorker

• He's won the Village Voice award for best dirty old man in 2003

• He looks like your grandfather; he thinks like your horny 13-year-old brother. He's Bingo Gazingo, poet-performance artist- outsider music superstar and author of such epics as "I love you so fucking much I Can't Shit"

Joimme Bingon kanssa Bowery Poetry Clubin maukkaat maitoon tehdyt kaakaot ($2,25) ja juttelimme niitä näitä. Bingo muodosti jonkin kielivitsin Finland-sanaan liittyen, jota en ihan ymmärtänyt. Yritin vastata toisella mokomalla, mutta se ei mennyt Bingolla jakeluun. Uskallan silti sanoa niin itseni kuin Bingon puolesta, että nautimme olostamme.